TODELLISUUDEN SIETÄMÄTÖN SOSIAALISUUS

Vastikään suomeksi julkaistu Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin kirja Todellisuuden sosiaali nen rakentuminen on todellinen yhteiskuntateorian klassikko, joka on kestänyt hämmästyttävän hyvin ajan hampaissa. Berger ja Luckmann julkaisivat alkuperäisversionsa The Social Construction of Reality vuonna 1966 kannanottona amerikkalaiseen keskusteluun tiedonsosiologian tilasta ja luonteesta. Heidän kirjastaan muodostui fenomenologisesti suuntautuneen tiedonsosiologian ohjelmajulistus, joka herätti tämän uupahtamaisillaan olevan tieteenalan vilkkaaseen keskusteluun erityisesti englannin kielisissä maissa. Tiedonsosiologian lisäksi Bergerin ja Luckmannin kirja on niittänyt mainetta mm. sosiologian, sosiaalispsykologian, kasvatustieteen, antropologian, kielitie teen ja historian alueella. Kirjan teemat eivät ole vanhentuneita myöskään 90-luvun suomalaisessa yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa.

Berger ja Luckmann eivät varsinaisesti tarkoittaneet kirjoittaa poleemista kannanottoa koulukunta-kiistoihin, vaan tehdä yleistajuisen ja myös teoreettisesti tasokkaan johdannon tiedonsosiologiaan. Berger ja Luckmann määrittelevät tiedonsosiologian tutkimuskoh teeksi kaiken, "mikä käy tiedosta yhteiskunnassa riippumatta tämän tiedon perimmäisestä paikkaan sa pitävyydestä". Heidän mielestään tietoa tutkiva sosiologi eroaa filosofista - joka myös tutkii tietoa - siinä, että hän ei tutki pätevän tiedon edellytyksiä, vaan sitä mitä eri yhteiskunnissa pidetään tietona ja todellisuutena ja miten. Berger ja Luckmann käyttävät esimerkkinä vapauden ideaa. Filosofi pohtii omilla menetelmillään onko ihminen vapaa, mitä vapaus tarkoittaa, mitkä ovat vapauden rajat ja miten voisimme saada asiasta tietoa. Tiedonsosiologi ei pohdi tällaisia kysymyk siä, vaan sen sijaan hän kysyy miksi vapauden idea on itsestään selvyys toisissa yhteiskunnissa ja toisissa ei. Miten tätä vapauden "todellisuutta" pidetään yllä toisissa yhteiskunnissa ja miten se toisissa yhteiskunnissa pidetään yksilön tai yhteisön näköpiirin ulkopuolella kokonaan. Tiedonsosiologi tutkii niitä mekanismeja, joilla yhteiskunnan "itsestään selvä 'todellisuus' jähmettyy maallikon tajuntaan".

Aikaisemmasta amerikkalaisesta tiedonsosiologiasta poiketen Berger ja Luckmann eivät pidä tiedonsosiologian ensisijaisena tutkimus kohteena teoreettista ajattelua, aatteita ja maailmankatsomuksia. Heidän mielestään nämä asiat eivät ole niin tärkeitä, koska ne ovat vain pieni osa siitä, mikä "käy tiedosta yhteiskunnassa". Todellisuudesta esitetyt teoreettiset muotoilut eivät tyhjennä sitä, mikä on todellista kullekin yhteisölle. Pahimmassa tapauksessa hienostuneet ja korkea lentoiset teoriat eivät kommunikoi lainkaan "kadunmiehen" ajattelun ja toiminnan kanssa. Bergerin ja Luckmannin mukaan arkitiedon pitää olla tiedonsosiologian keskeinen tutkimuskohde, koska "juuri tästä tiedosta muodostuu se merkityskudos, joka on kaikkien yhteiskuntien olemassa olon edellytys".

Kirjan alussa tekijät tunnustavat velkansa mm. Karl Marxille ja Alfred Schützille. Muutoin Berger ja Luckmann ovat jättäneet nimien viljelemisen pois varsinaisesta argumentaatios taan. He suhtautuvat sympatialla islamilaisen mystikon Ibin ul-'Arabin parahdukseen: "Oi Allah, vapauta meidät nimien merestä". Marxilta Berger ja Luckmann ottavat tiedonsosiologian perus väittämän, että ihmisen yhteiskunnallinen oleminen määrää hänen tietoisuutensa. Ihminen syntyy ja sosiaalistuu tiettyyn yhteiskuntaan, tiettyihin yhteiskunnallisiin suhteisiin, tiettynä historiallisena aikana jne. Näiden yhteiskunnallisten seikkojen myötä hän saa ajatuksensa, tietonsa ja käsityksensä todellisuudesta. Ihmisen todellisuus on suorastaan "huikaisevan" sosiaalista. Fenomenologi Schütz puolestaan sai Bergerin ja Luckmannin vakuuttuneiksi siitä, että tiedonsosiologian tulee keskittyä ihmisten jokapäiväisen elämismaailman (ts. arkitiedon ja arkiymmärryksen) tutkimiseen.

Bergerin ja Luckmannin kirjan tärkein anti on se, että he pystyvät kansantajuisesti määrittelemään monia vaikeaselkoisia ja myös teoreettisesti kiistanalaisia yhteiskuntatieteellisiä käsitteitä. He määrittelevät ja monesti humoristisilla esimerkeillään valaisevat mm. sellaiset käsitteet kuin objektivaatio, instituutioituminen, legitimaatio, reifikaatio ja sosialisaatio. Otan tästä esimerkkinä Bergerin ja Luckmannin tavan määritellä terapia legitimaatioprosessin osana. Legitimaatioksi Berger ja Luckmann kutsuvat kaikkia niitä prosesseja, joilla ylläpidetään ja uusinnetaan yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä käsitejärjestelmiä ja instituutioita. Legitimaatiota eli oikeuttamista tarvitaan, jotta uusi sukupolvi pystyttäisiin sosiaalistamaan tai ehkäisemään yhteiskunnan perusinstituutioiden muutospaineet, joita esimerkiksi vieraan kulttuurin vaikutus on aiheuttanut.

Bergerin ja Luckmannin määritelmän mukaan terapiassa käsitejärjestelmää käytetään varmistamaan se, että tosiasialliset ja mahdolliset normin rikkojat pysyvät perinteisen ja virallisen todellisuuden määritelmien rajojen sisäpuolella. Tällaisia normin rikkojia on jokaisessa yhteiskunnassa ja heitä käsitellään eri yhteiskunnissa erilaisilla menetelmillä manauksesta psykoanalyysiin. Terapian täytyy kyetä selittämään poikkeavan yksilön käyttäytyminen ja palauttamaan hänet "virallisen todellisuuden" piiriin.
Esimerkkinä Berger ja Luckmann käyttävät sotalaitosta, joka on vakiinnuttanut homoseksuaalisuuden viralliseksi käytännökseen (kansatieteellisestä näkökulmasta ei niinkään kaukaa haettu esimerkki). Tällaisessa yhteisössä heteroseksuaalisia suhteita harjoittava poikkeava yksilö todennäköisesti joutuu terapeuttisten hoitotoimenpiteiden kohteeksi. Näin käy siksi, että hänen seksuaalinen poikkeavuutensa muodostaa uhan hänen "sotilasrakastajayksikkönsä taisteluteholle" ja on turmiollista toisten "luontaiselle" mieskuntoisuudelle. Poikkeava käyttäytymi nen asettaa haasteen koko viralliselle todellisuudelle kyseenalaistamalla sen kognitiiviset ("miehek käät miehet rakastavat toisiaan luonnostaan") ja normatiiviset ("miehekkäiden miehien pitäisi rakastaa toisiaan") perusolettamukset. Voi myös olla, että tämä seksuaalisesti hairahtanut yksilö uhkaa jopa jumalallista järjestystä.

Terapiakäytännön takana oleva poikkeavuus-teoria voisi selittää tämän seksuaalisen epänormaaliuden esimerkiksi vaikka demonisella riivauksella. Terapeutin tekemän tarkan diagnoo sin avulla voidaan parhaassa tapauksessa määrittää tarkasti akuutit oireet, havaita "piilevä hete roseksuaalisuus" ja aloittaa terapia jo hyvissä ajoin. Terapeutin käyttämä käsitejärjestelmä saattaa olla suunniteltu herättämään yksilössä syyllisyyttä tai vaikkapa heteroseksuaalista paniikkia. "Syyllisyyden alaisena yksilö hyväksyy subjektiivisesti terapeuttien käsitteellistämistavan; hän alkaa 'ymmärtää' tilaansa, ja diagnoosista tulee hänelle subjektiivisesti todellinen." Menestykselli sessä terapiassa poikkeava yksilö uudelleen sosiaalistetaan yhteiskunnan viralliseen todellisuuteen. Paluu normaaliuteen tuottaa tietenkin suurta tyydytystä tälle entiselle seksuaalisesti poikkeavalle yksilölle. "Yksilö voi nyt onnellisena palata joukkueenjohtajansa rakastavaan syleilyyn tietäen 'löytäneensä itsensä' ja olevansa jälleen hyväksytty jumalten silmissä."

Bergerin ja Luckmannin fenomenologinen ja interaktionistinen (henkilökohtaista vuorovaikustusta korostava) näkökulma toisaalta auttaa selkeyttämään monia asioita, mutta toisaalta sulkee näköpiiristä tiedonsosiologian kannaltakin tärkeitä näkökulmia. Berger ja Luck mann pystyvät hyvin tuomaan esille sen, että ihminen on samanaikaisesti sekä yhteiskunnallisen todellisuuden tuotos että tuottaja. Ihminen tulee ihmiseksi (ts. sosialisoituu) kun hän sisäistää olemassaolevan yhteiskunnallisen todellisuuden, mutta hän myös koko ajan uusintaa ja tuottaa tätä yhteiskunnallista todellisuutta (symbolisina ja materiaalisina objektivaatioina). Bergerin ja Luckmannin käsitysten valossa tämä kaikki kuitenkin näyttää tapahtuvan ikäänkuin automaattisesti, ilman sitä "filosofista vapaata tahtoa". Berger ja Luckmann eivät pysty käsitteellistämään yhteis kunnallisisa rakenteita ja todellisuutta muuttavaa tietoista toimijaa ja toimintaa. Bergeriltä ja Luckmannilta puuttuvat tälläiseen käsitykseen tarvittava subjektin filosofia sekä politiikan ja kansalaisyhteiskunnan käsitteet.

Edellä mainitun lisäksi Bergerin ja Luckmannin valitsema näkökulma sulkee pois yhteiskunnassa esiintyvät systeemiset prosessit, joita ei voi ymmärtää henkilökohtaisen vuorovai kutuksen näkökulmasta tai pelkän normatiivisen sosialisaation ja integraation käsitteillä. Funktiona listisen sosiologian kritiikissään Berger ja Luckmann kieltävät kaikenlaiset "institutionaalisen integraation" (ts. ei-normatiivisen integraation) ideat. Bergerin ja Luckmannin näkökulmasta on miltei mahdoton ymmärtää esimerkiksi sellaisia makro-tason käsitteitä kuin Joachim Hirschin läpivaltiollistumis-teesi tai Habermasin idea hallinnon ja talouden systeemisten mekanismien tunkeutumisesta elämismaailmaan. Tällaiset yhteiskunnalliset prosessit eivät ole tiedonsosiologian kannalta merkityksettömiä.

Kritiikistäni huolimatta Bergerin ja Luckmannin Todellisuuden sosiaalinen rakentu minen on mielestäni hyvin informatiivinen kirja sekä maallikolle että ammatikseen yhteiskuntaa tutkivalle. Maallikolle se antaa hyvän johdatuksen tiedonsosiologiaan ja esiymmärryksen moniin yhteiskuntateorian keskeisiin käsitteisiin. Suomalainen akateeminen keskustelu saattaa löytää Bergerin ja Luckmannin kirjasta virikkeitä esimerkiksi nais- tai miestutkimukseen, nuorten sosialisaatio-ongelmien tutkimiseen, skitsofrenia-tutkimukseen tai vaikkapa teologiseen tutkimuk seen Jeesuksen ylösnousemuksen todellisuudesta eri henkilöille eri aikoina. Kirjaa lukee kuin romaania, sillä erinomainen suomennos säilyttää Bergerin ja Luckmanin selkeän tyylin ja humoris tisen esitystavan.

Rauno Huttunen

Arvostelu on julkaistu ´Keskisuomalaisessa 17.7. 1994.

Lähetä kommentti klikkaamalla tästä